maanantai 5. heinäkuuta 2010

Hikisena Puolassa!

Terveiset Varsovasta, jonne saavuin eilen!

Matkani tanne sujui onnellisissa merkeissa. Jo laivalla oli pari kaveria perheineen ja mukava hyttikaveri, joten yleensa nihkeana pitamani laivamatkailu oli varsin siedettavaa! Junamatkalla Tukholmasta Berliinin kautta Varsovaan paasin ihanasti reilaamisen valittomaan tunnelmaan: ensin matkalla Lundiin veiressani istunut nainen ryhtyi kehumaan lukemaansa kirjaa, ja Berliinista lahtiessani samaan vaunuosastoon osui puhelias katalonialainen laaketieteen opiskelija ja isansa kanssa matkustanut ihastuttava pikkutytto, joka kattaan mikrofonina kayttaen esitti meille pitkan sikerman puolalaisia lastenlauluja. Lentaen en olis paassyt fiiliksiin nain nopeasti! Nuoruuden reilaamisen valittomyys on yha tallella!

Varsovassa majoituin ekohostelli Wilsoniin, joka sijaitsee noin kolmen kilometrin paassa keskustasta. Hostelli on mukava ja siisti. Eko-ajatus sisaltaa mm. tilan saastamiseen suunniteltuja ratkaisuja ja omavaraisen sahkontuotannon. Yopyminen tapahtuu japanilaistyylisissa kapseleissa. Omassani oli vahan lammin, mutta nukuin kuitenkin kuin tukki. Hostellissa yopyi samaan aikaan toinenkin itsekseen matkaava suomalainen nainen ja vastaanotossa pohdittiinkin, josko tassa olisi heille uusi markkinarako: itsekseen matkaavat suomalaiset! Taalla vartioin mina:



Puolan lahihistoriasta kiinnostuneet haluavat varmaan tietaa, etta hostellin lahella sijaitsee Solidaarisuus-liikkeen keulahahmon pappi Jerzy Popieluszkon muistomerkki. Sunnuntaipaiva toi paikalle paljon vakea hiljentymaan.

Varsovassa olen ollut toimelias: eilinen meni tutustuessa vanhaan kaupunkiin. Siella oli monenlaista festivaalia ja muunlaisia hippaloita kaynnissa, joten turistien lisaksi paikalla hengaili myos suuri joukko paikallisia - kerrankin! Ensin kuuntelin klassisen musiikin festivaaleilla Varsovan oman pojan, Chopinin, pianoteoksia, jonka jalkeen kavin katuteatterifestareilla ja hyvantekevaisyyskonsertissa, jossa kerattiin kesakuisten tulvien jalkeen pelastuslaitosten kayttoon elvytyslaitteita. Tyokseni kotona koulutan kansalaisjarjestoja, joten on aina hauskaa tavata vapaaehtoisia, jotka yhteisollisesti organisvoivat erilaisia tempauksia! Tassa kuvassa kertaan varoja hyvantekevaisyyteen poppailemalla:


Iltahan ei loppunut viela tahan, vaan kadulla paasi aistimaan myos sunnuntai-illan vaalihuumaa, kun kadulla kuvattiin presidentinvaalien valvojaisia. Tenttaamani paikalliset olivat hammastyneita kuullessaan, etta vaaleja seurattiin myos suomalaisissa tiedotusvalineissa. Paa taynna puolalaista polulaari- ja korkeakulttuuria, historiaa ja nykypolitiikkaa nukahdin silmanrapayksessa.

Tanaan on hikinen paiva! Kavin vilvoittelemassa mm. "Stalinin haakakuksi" nimitetyn Kulttuuri- ja tiedekeskuksen nakoalatasanteella. Rakennus on jarkalemainen kolossi ja sinne nouseminen maksaa, mutta huipulla tuuli ihanasti!

Vietan viela taman paivan Varsovassa. Aion mm. yliopiston kattotasanteen puutarhaan, jossa paikallinen nuoriso viettaa lampimia kesapaivia.

Huomenna matka jatkuu Krakovaan!

1 kommentti:

  1. Helsingissäkin on miellyttävän lämmintä, uhkaillaan jopa 28 asteella.

    t. TJ

    VastaaPoista